Terveellinen elämä on varmasti jokaisen ihmisen haaveissa tai tavoitteena ainakin jossakin vaiheessa elämää. Viime vuosien aikana terveellinen elämäntapa on noussut todelliseksi muoti-ilmiöksi, etenkin täällä blogimaailmassa, mutta myös suuren kaduntallaajajoukon keskuudessa. Salilla ramppaaminen ei ole enää testosteronikarjujen yksinoikeus, eikä kokkaamisen harrastaminen kuulu ainoastaan pullantuoksuisille äideille. Tuskin sinäkään enää tunnet kovin montaa ihmistä, joka ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä käynyt salilla, noudattanut ihmediettiä tai hurahtanut joogaan? 

Kukaan ihminen ei kuitenkaan määrittele terveellistä elämää samalla tavalla. Toiselle se voi tarkoittaa puolta lautasellista salaattia, toiselle karkin välttämistä tai bussille kävelemistä. Minulle terveellinen elämä tarkoittaa tasapainoa elämän eri osa-alueilla, ylilyöntejen välttämistä ja harmoniaa oman itsensä kanssa. Koen terveellisen elämän myös kauaskantoiseksi ja kestäväksi ajatusmaailmaksi, en pelkästään tiettyjen viikkojen mittaiseksi projektiksi. Tämän määritelmän takana haluaisin vielä itse seistä jossain vaiheessa elämääni. Tästä kertoo myös minun blogini: Taistelusta terveemmän elämän ja itsensä rakastamisen puolesta.

Oma elämäni on tällä hetkellä hyvin sekavaa. Vaikka kaikki tuntuu päällisin puolin olevankin kunnossa, sisällä kuohuu ja kovaa. Olen ihminen, joka rakastaa ääripäitä. Se näkyy myös elämässäni: Olen iloinen tai hirveä ärrimurri, ruokaa syön joko liikaa tai liian vähän, samoin on liikunnan ja kouluhommien kanssa shoppailusta puhumattakaan. Perfektionismi ohjaa tätä kaikkea. Kun kaikki tuntuu ahdistavan, on helppoa vetää kunnolla läskiksi ja aloittaa parin päivän päästä täydellinen elämä -paketin uudelleen kokoaminen.

Onnekseni voin kertoa olevani vielä normaalipainoinen. Tiedän kuitenkin, että jatkuva painon jojoilu johtaa jossain vaiheessa ylipainoon, mitä en tietenkään itselleni halua. Kahdenkymmenen vuoden päästä näen itseni mielummin juoksemassa maratoneja kuin kärvistelemässä Suurimmassa pudottajassa.

Tätä kirjoittaessani mahassa murisee juustopasta -valmismättö ja lättytaikina odottaa paistamistaan. Koira istuu jo jalat ristissä iltaruoan ja -lenkin toivossa. Joten pakko raahautua ulos ja sen jälkeen lättyjen paistoon. Ja maha tykkää!